27.5.2012

Look, a new day has begun

Kello on kymmentä vaille viis, mä kuuntelen lintujen sirkutusta ja dataan vaikka pitäis nukkua, päässä soi Eleanoora Rosenholmin Tammen varjossa ja kaikki on niin hyvin että melkein jo sattuu

Essi jatkaa meillä ja se on ihan hirmu ihana juttu. Mä oon kuluttanut pari viimeistä päivää mm. makoilemalla yhen sanataideohjaajan sylissä syöden satsumia ja puhaltelemalla saippuakuplia odotellessani laulukeikan jatkumista. (Oltiin kavereiden kanssa kävelykadulla ja semmonen joku 'bout 25-vuotias mies tuli ihan innoissaan kysymään et hei saanks mä puhaltaa. Aika söpöä ;D)

Se olisi helluntai tänään. Sananlaskun mukaan mä olen koko loppukesänkin yksin, mutta mulla on vähän sellanen kutina että saatan kesällä löytääkin jonkun ja viime aikoina mun kutinat on osuneet tehokkaasti oikeaan. En sinänsä hae enkä odota, etten sitten pety, mutta jos kohdalle sattuukin joku joka saa mun pään pyörälle ja jolle kelpaan niin mikäs siinä, ei siitä kai haittaakaan ole.
Kesäloman alkuun on alle viikko enkä mä millään tahtoisi. Mennyt lukuvuosi on ollut jotain ihanuutta, vaikka matkalla onkin itketty ja tapeltu ja haluttu kuolla. Mutta se juuri painaakin niin paljon, että  sitäkään ei ole ollut niin paljon kuin aiemmin. Mulla ei ole varmaan ikinä mennyt näin hyvin. Oon iloinen siitä, että voin sanoa sen olevan pitkälti mun omaa ansiotani, siis sen että menee hyvin. Mun elämä.

Äiti muuttaa parin viikon päästä saunalliseen kämppään ja oon vaihteeksi jopa väleissä sen kanssa. Mä oon saanut teipata huoneeni seinälle kuvia ja tekstejä oikein kunnolla, nyt kun ei tarvitse enää pelätä että lähteekö tapetti irti. Kunhan saan tänne pari jotain tuolia niin kehtaa kutsua jonkun kyläänkin. Meillä oli kavereiden kanssa alustavaa puhetta että tän vuoden halloween-bileet olis meillä.

Me esitetään Maailma on sun vielä päättäjäisissä, ihan mahtavaa, sen soolon laulaminen on vaan niin ihanaa. Todistuksen keskiarvo laskee, mutta mulla on koko ens vuosi aikaa nostella numeroita takaisin ja mä olen päättänyt pystyväni siihen ♥

5.5.2012

And in time, and in time we will all be stars

Mä en oo varma että mitä helvettiä eilen tapahtui mutta siitä oon varma että aika pirun kaunista ja ihanaa se oli.

Lähin aamulla kukkamekossa kouluun, koska en halunnut käydä kotona välissä (äidin kanssa taas välit kireällä). Istuskelin koulun jälkeen ertsan luokassa dataamassa kunnes lähdin Sissumussua vastaan linkkariasemalle. Tiedättekö ne kliseiset hetket, kun huomataan toisen läsnäolo ja molemmat lähtevät juoksemaan kohti ja halaavat? Luulin ettei sitä tapahdu oikeasti, mutta tapahtuihan se. Siinä halailtiin pitkään ja Sis antoi miulle ehkä kauneimman ruusun ikinä siltä varalta ettei nähtäisi konsertin jälkeen. Annoin sille lipun, näytin missä konserttitalo on ja sitten hilpaistiin nopeasti Puutorin Hesellä. Harkkoja kesti melkein puolitoista tuntia, loppuajan hilluin Sissun ja Leenan kanssa Konserttitalon aulassa, halaillen tuttuja ja esitellen Sissua niille, koska oli vain niin mielettömän hienoa että toinen tulee kuuntelemaan Taivassalosta saakka.

Konsertin alkaessa oltiin tietty aika jännittyneitä kaikki, korokkeilla oli ahdas istua, mutta olo oli hyvä. Ensimmäisen orkesterikappaleen jälkeen kuiskasin vieressä istuville että se on menoa nyt. Yhteislaulun jälkeen me kasit lauloimme omat kappaleemme (Armo, Can't buy me love ja Don't stop believing), minkä jälkeen istuuduttiin takaisin kuuntelemaan muu yläkoulu läpi. Laulu unelmista ja kuusta oli herkistelyhetki ennen ensimmäisen puoliajan loppukappaletta, edellämainitun jälkeen iski jalkoihin tärinä ja jännitys kaikkialle muuallekin. Kävellessäni viulujen soolon aikana lavan eteen en voinut olla hymyilemättä katsoessani innostunutta äidinkielenopettaja-Tarjaa silmiin, hetkeä ennen kuin käänsin katseeni salin yläosaan, jossa näin Sissin innostuksesta heiluvat kädet.

Joskus tuntuu, että ajan pyörteet kiskoo meidät mukanaan
Avaa sylisi mulle, niin maailma saa ohi virrata.
 
Takaisin kuoron joukkoon laulamaan biisi loppuun, sen jälkeen pieni hehkutus luokkalaisille ja muille ihanille, "Lauloit hyvin", halauksia, käsien tärinää. Lähdin yleisön joukkoon, halasin Tarjan (lisää kehuja), hain Sissin yläkatsomosta ja vein sen tapaamaan minun ihania. Pia Pajala kehui miun lauluääntä (Tarja järkyttyi kun en tunnistanut), monet muutkin kehuivat enkä voinut hokea kuin kiitoskiitoskiitos tajuamatta tilannetta selkeästi. Seuraavan puoliajan istuimme katsomossa, kunnes oli toiseksi viimeisen kappaleen aika. Orkesteri aloitti I sing the body electricin ja me esiintyjät katsoimme toisiamme hymyillen - koko kevään kuoroharkkojen ponnistelut huipentuivat tähän hetkeen. Olimme keisareita ja tsaareja ja joka ikinen tiesi että jonain päivänä, ellei jo sinä hetkenä, meistä kaikista tulee tähtiä.

Sen ihanan gospeltyylisen osan aikana lavalla oli uskomattoman tiivis ja iloinen tunnelma eikä edes itkettänyt. Encorena laulettiin vielä mukava afrikkalainen biisi, jonka jälkeen poistuttiin lavalta ja katsomosta kukin omaan suuntaansa. Hain pukuhuoneesta laukun ja muut tavarat ja palasin saliin nähdäkseni Essin. "Hienosti laulettu", hän kuiskasi koska oli kipeänä, halasin, sanoi lepäävänsä ensi viikon. "Parane pian", sanoin ja halasin uudestaan, parin sekunnin jälkeen havahduin siihen ääneen joka lähtee poskisuudelmista ja tajusin jonkin koskettaneen päälakea.

Siitä on nyt oikeastaan aika tasan vuosi kun tajusin että Essi on ihana ja se on sitä yhä. Ei siitä pääse mihinkään.

Kiiruhdin ala-aulaan etsimään Sissiä, löysinkin hänet. Halailtiin siinä, Sissi kehui konserttia. "Kiitos kun tulit" "Kiitos kun kutsuit." "Sä oot rakas." "Niin sinäki."
Kävin halaamassa tuen sihteeriä, joka oli missannut ekan puoliajan, mainostin sille Sissiä ja palasin takaisin pitämään Sissille seuraan, ts. makoilemaan sylissä. Saatoin Sissin linkkariasemalle ja poljin kotiin vihellellen, ruusu ohjaustangossa. Uni tuli nopeasti ja olin vielä aamullakin onnellinen.