21.2.2012

Ja se juhla on nimeltään ero

Meillä erotaan. Äiti muuttaa veke.

Ja ei, kyseessä ei ole surullinen asia. Ehkä hieman stressaava, mutta omalta kannaltani hyvin positiivinen. En oo tullut äidin kanssa vähään aikaan hirveen hyvin toimeen, useemman vuoden olen jo toivonut että nuo muuttaisivat taas erilleen.

Nyt ne tekee sen ja tää asunto jää mulle ja isille. Lisää tilaa. Rennompi meininki, ehkä enemmän vapautta sisustamiseen, mua jotenkin ahdistaa se että kalusteiden pitää aina olla seinän vieressä. Mullakin on semmonen semi-iso huone ja se on tosi tyhjän olonen ku kaikki on kiinni seinässä ja lattialla on liikaa tilaa. Haluun ehkä tänne sohvapöydän, tai sit siirrän kapiokirstun keskelle huonetta.

Äiti sanoi että se koittaa hommata saunallisen kämpän jossain lähempänä keskustaa. Mulla ois sit lyhyt matka sen luo koulusta - ja se sauna, tietenkin. Saunat on kivoja. Se sanoi kans että suurin osa isommista huonekaluista jää meille vaikka ne on periaatteessa sen omaisuutta. Telkkaria ja digiboksia se ei tarvi ku ei se kato telkkaria, sohvia se vihaa (ovat ihan erilaiset kuin ne Kruunukalusteen mallikappaleet). Piano myydään, ei sitäkään kukaan soita, ei täällä eikä siellä. Mun sänkykin sillä ois periaatteessa oikeus viedä, mutta ei se tee sitä. Auto kyllä lähtee sen mukaan, kun se on kuitenkin sen omistaja.

Sen kanssa on nyt ainakin nää pari päivää ollu helpompi tulla toimeen.

Kai me kaikki ollaan vähän odoteltu tätä. Tai siis miten niin kai. Isi sanoi suoraan että sekin on odottanut sitä että äiti kysyy lunastaisko isi sen ulos. Mä oon toivonut noiden eroa vaikka kuinka kauan. En tiedä kuinka kauan se on noiden päissä hautunut ja onko äiti odottanut vaan sitä hetkeä että se on taloudellisesti mahdollista.

Silti tää tilanne on jotenkin hyvin hyvin hämmentävä.