17.11.2011

Kiitos

Tänään on viimeisen psykologiaikani vuosipäivä. Silloin hajosin palasiksi, revin käsistäni ruvet auki niin että luokanvalvoja joutui viemään terveydenhoitajalle, itkin, olin varma että kuolen. En kuollutkaan, vaikka välissäkin on jo kaikkea lastensuojeluilmoituksesta kariutuneisiin ihastumisiin.

Olen kiitollinen siitä, että olen elossa. Todella kiitollinen, sillä tämä elämä on kaunis ja olisi ollut paskamaista heittää se hukkaan.
Olen kiitollinen siitä, että masennukseni on ainakin melkein parantunut. Tätä kaikkea ilon määrää on toisinaan melkein mahdoton kuvailla, olen räjähtää hyvästä olosta. Toivon että syksy jatkuu yhtä hienosti kuin on alkanutkin.
Olen kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihania ihmisiä. Muutamia mainitakseni:

Opettajat

On vaikea käsittää, miten voi olla olemassa ihmisiä, jotka paskamaisesta ammatista huolimatta jaksavat olla hyvällä tuulella, tukea, lohduttaa ja halata silloin kuin sitä tarvitsee. Tai tarjota ruokaa kuten kolibri (siitä tuli hivenen huono omatunto).

Sisko

Sisko tuki minua silloin vuosi sitten kun tuntui, että elämältä putosi pohja ja kaikki kaatui päälle. Sisko saa ajattelemaan asioita toiselta kantilta, "voisinko minäkin tehdä asian eteen jotain?". Vaikka se pimeän keskellä tuntuukin suorastaan vittuilulta, sillä on oikeasti todella suuri, positiivinen merkitys.
Sitä paitsi kukaan muu ei lähtisi Ruissaloon piknikille pääsiäisenä söpön mutta ärsyttävän teinin kanssa ♥

Turun Tyttöjen Talo

Turvapaikka, lähes toinen koti. Paljon, paljon ihania ihmisiä, halattavia työntekijöitä, keskustelua, toimintaa, ilmaista ruokaa. Tukipaikka varsinkin maaliskuussa lastensuojeluilmoituksen aikaan.

Kaverit

Ei niitä paljon ole, mutta porukka on tiivis ja kunnollinen. Kiitän siitä, etten ole ajautunut ryyppyporukoihin, joutunut tekemisiin huumeiden tai rikollisuuden kanssa. Siitä, että voin vastata valehtelematta kieltävästi kun kolibri tai kuka tahansa muu kysyy, poltanko. Kiitän että on muitakin kuin aikuisia ihmisiä tukemassa ja tsemppaamassa, ehkä toisinaan kehnosti mutta ainakin yrittävät tukea ja ymmärtää.


Olen kiitollinen siitä että osaan puhua tunteistani. Ennen kaikki tuntui aina samalta, tai niin minä väitin. Olen oppinut kertomaan ilot, surut, ihastumiset, ahdistukset. Sen että ihminen on ihana, sen että haluan halata. Sen että tänään on vuosipäivä tapahtumalle joka oli raskas mutta loppujen lopuksi ehkä ihan hyväkin.




(P.S. Perhettä en kiittänyt, mutta siihen on syynsä. Se välittää, muttei ymmärrä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä että edes välittää.)