25.5.2011

En osannut aamuyöllä nukkua

Siispä valvoin.

Heikko valo tosiaan puskee jo itseään tuon paskaisen ikkunan läpi, katulamput sammuivat hetki sitten. Yllättävän aikaisin, tosin eipä siellä enää pilkkopimeää olekaan. Kummallista, kun on tottunut siihen että aamulla on vielä hämärää kun lähtee kouluun - nyt jo seitsemän aikaan voi toisinaan olla liian aurinkoista ja kuumaa nukkumiseen. Tekisi mieli avata ikkuna mutta tulisi kylmä :c (Huoneessani on muuten myös ohuet verhot)
Koulussa on tänään Unicef-kävely. Koska olen huono ja vastuuton ihminen, en aio lahjoittaa senttiäkään, mutta aion kävellä. Paljon. En syö munkkia ja pyrin olemaan pitämättä taukoa. Viime vuonna oli ihan kivaa. Se tyhmännäköinen kamelipassi mihin kerätään tarroja, ah, pidän kovasti.

Jos siirtyisimme kertosäkeessä eteenpäin, tulisi se kohta jossa lauletaan: "en ehkä tarvitse sinua"
Joudun perjantaista eteenpäin rakentamaan jälleen uutta, luultavasti (ylläri) väliaikaista ihmissuhdetta, koska torstaina loppuvat erään tärkeän ihmisen työt. Mutta kun miettii, kuinka moni ja kuinka tärkeä on syksystä asti häippässyt, en usko tämän olevan se korsi joka katkaisee sotamursun selän. Ehei. Nyt minulla on syy elää, sellainen, joka riippuu vain minusta itsestäni.

Kaverin kanssa juteltiin että aloitettaisiin vesijumppa - pyysin koska en halua mennä yksin mummojen sekaan. Se hyvä puoli siinä tosin on, että en usko saavani niistä ulkonäköpaineita :D Tänään oli koululiikunnassa uintia ja innostuin siitä, miten siellä tehtiin vatsalihaksia! Tahdon uimaan jotta voisin tehdä niitä lisää ja lisää ja lisää ja ja ja. Kuivalla maalla en niitä kykene tekemään koska tuo hyllyvä kasa läskiä jota myös vatsaksi kutsutaan on tiellä... Toivottavasti ei enää kauaa.

Viimeisessä osassa lauletaan:
"Nyt huhtikuussa
kylmällä säällä
tulen viereesi"

Toivon että ensi vuonna tämäkin olisi totta.


Tässä tekstissä siteerattiin rankasti Ultra Bran "Heikko valo"-kappaleen kertosäettä, jos joku ei sitä vielä tiennyt.


23.5.2011

The point of no return.

Se on menoa nyt..


Ihan kuin silloin muutama vuosi sitten, kun pääsin ekaa kertaa Tornadoon: helvetisti pelotti mutta sillä hetkellä en halunnut mitään muutakaan.

22.5.2011

Uutta

Avaan ikkunan
Menen viileään suihkuun.

Tänään kyllästyin tunkkaiseen ja likaisen olotilaani. Haluan sen pois, pois, pois!

Pesen itseni joka puolelta, hankaan kaikki kirjoitukset ja kirkkoveneet pois jaloistani.
Laitan hiukset klipsulla taakse, ylöspäin. Ne ovat kasvaneet niin että se onnistuu taas. Minulla ei ole juurikasvua. Kietoudun Ikean mustaan pyyhkeeseen.
Palaan huoneeseen, jossa kuuma, ummehtunut ilma on vaihtunut kesän hajuksi. Ikkunasta käy viileä tuuli. Kuivaan itseni ja laitan vaatteet päälle. Musta, kevyempi hame ja liila toppi. Katson itseäni peilistä.

En minä ole kaunis, enkä mitenkään haluttava.
Mutta minä olen sievä ja minulla on kauniit silmät.

Menen kylpyhuoneeseen ja yritän kuivata hiukseni. Kärsivällisyyteni ei riitä ja sammutan föönin. Antaa hiusten kuivua itsekseen. Tulen pois, vaihdan olkapäiltä kastuneen topin samanväriseen ohueen t-paitaan ja kaivan repusta joululahjaksi saamani korviksen, joka on liian painava pidettäväksi. Sen pari on kai jo hävinnyt. Laitan korviksen koukustaan kiinni hopeiseen ketjuun ja menen kinumaan äidiltä rengasta jolla sen saisi järkevästi. Säädän korviksen kiinni pronssiseen ketjuun, vaihtaen papukaijalukkoja miten sattuu. Tein itse ja säästin, vai mitä?

Asetun sängylle löhöämään ja laitan soimaan Tiktakia. Minä muistan.
Tekivät hyvää musiikkia, vaikka sen välillä unohtaa. Ei saisi.

Minulla on hyvä ja uudistunut olo. Tänään suunnitellaan myös, miten huoneeni maalataan, huspois tipunkeltaiset tapetit, jotka ovat kaistaleen reunoista kuluneet ja revityt. Tänään ostetaan uusi uimapuku, sopiva, vaihteeksi. Tai ehkä kaksi.

Tänään on hyvä päivä.

No eipä ollut kummoinen maailmanloppu.



Kiihkouskovaiset, sanokaa mitä sanotte.

Minä sanon että bullshit.

21.5.2011

Mahdolliset jäähyväiset

Väitetään että maailma loppuu neljän tunnin päästä..

Minä kadun monia asioita
mutta en pyydä anteeksi mitään.

Ihan yhtä räkäisesti on minua ja muitakin kohdeltu, en ole syyllinen holokaustiin enkä Haitin maanjäristykseen.

Minä vihaan monia
mutta rakastan useampia.

Haluaisin ottaa kaikki tärkeät syliin ja halata. Minulla ei ole heistä ketään. Jos meitä ei kohta olisikaan, moniko tietäisi kuinka paljon heitä rakastan?

Minä en usko jumaliin, minä en ota kantaa politiikkaan, minä en käytä päihteitä enkä alkoholia, minä en ole tunnollinen oppilas enkä myöskään ole erityisen ihmisrakas.

En pidä itsestäni, en edes kunnioita, mutta silti tiedän etten ole olemassa turhaan.


Päätän maailmoja halailevan päivityksen tähän, huomenna kiroan itseni ja muun maailman alimpaan helvettiin, perun puolet puheistani ja olen taas piirun verran huonompi ihminen.

19.5.2011

Liian laiha rakkaani

Minulla on salaisuus. Tai ei se enää tämän jälkeen mikään salaisuus ole, jos joku tämänkin sattuu lukaisemaan.

Tavallaan haaveilen syömishäiriöstä.

Olen jotenkin mielipuolisella tavalla iloinen siitä, että minua on tänään oksettanut jokaisen aterian jälkeen. Kertaakaan en ole tietoisesti yrittänyt oksentaa, mutta käy mielessä, olisiko tämä alku. Tiedän että elämästä tulee helvettiä, jos on, mutta kuitenkin syömishäiriöissä on jotain mikä viehättää.
Olen ollut ylipainoinen jo yli kymmenen vuotta, eli suurimman osan elämästäni. Minua on kiusattu siitä ja olen useaan otteeseen, siihen on etsitty syitä mm. kilpirauhasesta, vanhempani ovat syyllistäneet siitä... Sillä tavalla ymmärrän itseäni, että tästä haluaa päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Itsestäni riippumattomistakin syistä en voi aina syödä niin asiallisesti kuin tahtoisin (VHH, mitä ei kaikkialla kunnioiteta) joten siinä tilanteessa ainoa mahdollisuus on joko olla syömättä tai saattaa kaikki samaa reittiä ulos. Kumpaankaan ei usein ole mahdollisuutta.

Tahtoisin ettei peilistäni katselisi enää mikä tahansa kamelinperse vaan sellainen nätti ihminen joksi muut minua väittävät.

17.5.2011

Kaduttaa että edes avasin suuni.

Tänään olen sanonut tyhmiä asioita. Tänäänkin.

Olen se ihminen, joka puhuu paljon mutta ei ajattele sitä mitä sanoo. Suusta lentää sammakoita. Pitkälle.
Joka tahtomattaankin, vahingossa loukkaa ihmisiä töksäyttämällä kysymyksiä.
Joka kysyy asioita joita ei oikeasti tahtoisi tietää, tai joihin tietää vastauksen ennalta ja pettyy sitten, vaikka on odottanutkin vastausta jonka saa.

Miksi?

Olen miettinyt, että ehkä olen niin onnettoman kömpelö ihmissuhteiden kanssa koska olin niin pitkään lapsenakin yksin tai huonossa seurassa. "Paras" ja lähes ainoa kaverini kiusasi minua koko sen kuusi vuotta minkä olin sen kanssa tekemisissä. Sen jälkeen ei ole tyypistä kuulunut hirmusti, netin kautta vain. Hyvä juttu.

Teenkö ikinä mitään oikein? En. Vai josko sittenkin? Ei. Ja jos kerrankin minua ei syytetä mistään, kihahtaa kusi hattuun hemmetin nopeasti.

Tuntuu fyysisesti siltä kuin maailma heiluisi ja takareidessä tuntuu sydämen syke.

Onko tämä nyt sitä elämää?

16.5.2011

hello, i kinda hate you

"Mulla on murtunut sormi
ja mulla on murtunut sydän."
~SMG - Ruotsiin ja takaisin

Mutta ei siitä kai sen enempää.
Tyhmä juttu ja oma vika. Ei kannata parkua kun maito on jo kaatunut, vai miten se mahtoi mennä.

Nukuin viime yönä 3,5 tuntia, on huoli kaverin jaksamisesta. Ja omastakin, vähän. Kun mainitsin nukkuneeni huonosti huolen takia, oli luokkakavereiden mielestä asiallista reagoida tyyliin "NO ET OO AINOA JONKA KAVERILLA ON ONGELMIA". So what, ei se muuta mun huoltani mihinkään suuntaan, eikä sen pitäisi vaikuttaa muiden elämään mitenkään vähentävästi.
Tänään myös myönsin itselleni ensimmäistä kertaa selvinneeni tästä talvesta. Mutta olisinko halunnut selvitä, se onkin jo toinen juttu.

En.


Totesin etten tiedä, keneen vielä voin tai uskallan nojata. Pelottaa että tuki romahtaa tai että henkilö kertoo johonkin, siitä tulisi ongelmia. Taas. Omat jalat eivät vielä, tai enää, miten vain, kanna niin pitkään että uskaltaisin toivoa selviytyväni yksin.

Niin ja muuten, tajusin että teen kamalan paljon itsekkäitä asioita. Muut sanovat että ne ovat pieniä, mutta itselle se on iso asia. Pitäisikö oppia hyväksymään se (muka) pieni itsekkyys tekojen taustalla vai opetella siitä kokonaan pois ja antautua kynnysmatoksi? Ristiriita...

Kaunis Marjaana

"Sitten itkin ja itkin ja romahdin niin kuin vain elävät voi."

15.5.2011

...


Our psychological state allows us to see only what we want/need/feel to see at a particular time. What five words do you see?

"Fool" pomppasi ensimmäisenä silmiin. Ehkä mä olen vähän typerys,
"Kick". Joku voisi tosiaan potkaista mua päähän
"Passion", nautinto tai kärsimys. Jälkimmäinen.
"Coke". En tiedä miten kokis liittyy mitenkään mihinkään.
"Suicide", jaa-a. Mielentilan huomioon ottaen en yllättynyt.


+ ekstrana "rage".

Onpa positiivista, vaihteeksi.

14.5.2011

"I dont mind if youre STRAIGHT. Just don't flaunt it in public."

Tajusin eilen että oikeastaan lesbo on mullekin aika kirosana. Jotenkin se on vaan niin vahva sana ja siitä nousee kamala meteli jos sen sanoo. Kai sen takia puhun itestäni niin usein homoseksuaalina tai ei-heterona. Niihin on totuttu. Tästä on kans tosi vaikea kirjoittaa, mutta pakko mun on nää ajatukset saada ulos päästä.

"Virallisesti" mä olen ollut lesbo vasta viime syksystä, mutta kun sitä on miettinyt, on se ollut olemassa jo kauan, en oo vaan myöntänyt sitä itelleni. Ei pojat mua oikeastaan koskaan oo kiinnostanut, vaikka joskus ykkösellä mulla olikin poikaystävä. Kyllä mä olen aina miettinyt naisia, mutta oon ajatellu että se on ihan "normaalia", niin ku se onkin. En mä sitä hirveän paljon pyri kuuluttamaan, mutta en myöskään salaile.

Niin ja muuten, en mäkään huutele heteroille että hyi vittu, vaikka se oiskin itselle ihan mahdoton ajatus olla vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Jos ette voi hyväksyä, niin pitäkää ainakin turvasta virtaava juttu asiallisena. Asioista voi olla eri mieltä menemättä henkilökohtaisuuksiin.